Näytetään tekstit, joissa on tunniste huippu työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huippu työ. Näytä kaikki tekstit

13.4.2022

Huhtikuu – kuukausi täynnä koulutuksia

Haavanhoidon koulutuskokonaisuudet ovat olleet pitkään tauolla koronan vuoksi eli muun muassa koronan mukanaan tuomien hoitoyksiköiden vierailukieltojen johdosta, mutta tämän kevään aikana olemme päässeet uudelleen vauhtiin koulutusten kanssa. Maaliskuussa käynnistyi kaksi isoa koulutuskokonaisuutta Keski-Suomessa ja näihin liittyen pidämme vielä useita teoriakoulutustilaisuuksia tulevienkin viikkojen aikana. Teemme näiden koulutuskokonaisuuksien aikana koulutuksellista yhteistyötä yrityskumppaniemme kanssa ja kerron näistä yhteistyökuvioista myöhemmin. Hoitotyön ammattilaisten parissa tulemme työskentelemään noin puolen vuoden ajan eli molemmat käynnissä olevat koulutukset päättyvät vasta syksyllä.

Toisen koulutuskokonaisuuden yhtenä osana järjestimme haavakoulutustilaisuuden lääkäreille heiltä itseltään nousseesta toiveesta. Kyseinen koulutustilaisuus sai kiitosta, osallistujat kokivat lääkäreille suunnatun koulutuksen hyödylliseksi ja tarpeelliseksi. Hienoa, että pystymme vastaamaan eri ammattiryhmien koulutustarpeisiin! Odotamme myös innolla pääsevämme jälleen hoitotyön ammattilaisten matkaan mukaan, tämä on ajankohtaista toukokuusta alkaen.

Kerron teille lisää käynnissä olevista koulutuksista ja muista kevään tapahtumista lähiaikoina. Aurinkoista ja mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

23.8.2021

Lomakuulumisia ja syksyn suunnitelmia

Tämän kesän osalta loma on pidetty ja omalla kohdallani lomailu kului pitkälti kirjojen sekä uimisen parissa. Arkinen aherrus on käynnistynyt melkoisen vauhdikkaasti: vaikuttavuusperusteinen haavanhoidon koulutuskokonaisuus on ollut esillä niin Mediuutisissa kuin Sairaanhoitaja-lehdessä ja onhan tässä loman jälkeen jo ehditty tavata asiakkaidenkin kanssa koulutuksen tiimoilta. Loppukesän ja alkusyksyn osalta kalenterissa on mielenkiintoisia tapaamisia, tapahtumia sekä suunnitelmia, joista toivon voivani kertoa teille hieman enemmän jo aivan lähiaikoina. Esimerkkinä huominen tapaaminen pohjoismaisten kollegoideni kanssa 😊

29.4.2021

Kurkistus alkuvuoden aherrukseen

Koronan mukanaan tuomista muutoksista huolimatta alkuvuoden ja kevään työpäivät ovat olleet täynnä erilaisia haavanhoitoon tavalla tai toisella liittyviä asioita. Viikot ovat hurahtaneet vauhdilla ja olen muun muassa saanut työskennellä yhdessä viestinnän asiantuntijoiden kanssa. Yhteistyö heidän kanssaan on ollut yhdellä sanalla sanottuna huippua! Olette ehkä huomanneet nimeni olleen esillä esimerkiksi Mediuutisten verkkosivuilla ja Sairaanhoitaja-lehdessä, tämä on kyseisten viestinnän rautaisten ammattilaisten kanssa tehdyn yhteistyön kantamaa hedelmää. Jos tuo Mediuutisten teksti ei ole osunut kohdalle, niin pääset lukemaan sen tästä. Seuraavassa postauksessani kirjoittelen eräästä mielenkiintoisesta asiasta, joten muistakaa seurata tätä kanavaa 😉

Aurinkoista vappua kaikille, toivottavasti ehditte nauttimaan lasillisen simaa ja maistelemaan muitakin vappuherkkuja!

7.1.2021

Vuosi käyntiin mielenkiintoisella artikkelilla

Työt startattiin alkuviikosta Helsingin Sanomien Terveysteknologia 2021 -julkaisussa olleen artikkelin myötä. Kyseisessä artikkelissa asiakkaamme kertovat muun muassa kokemuksistaan haavanhoidon koulutuskokonaisuudesta sekä saavutetuista kustannussäästöistä. Ja muutakin mielenkiintoista asiaa löytyy 😉 Käykää ihmeessä lukemassa artikkeli ja kommentoikaa esim. sähköpostin välityksellä minkälaisia ajatuksia se teissä herättää. Pääsette artikkeliin tästä. Kirjoitin viime vuoden helmikuussa tänne blogiin lyhyen yhteenvedon siihen mennessä toteutettujen koulutuskokonaisuuksien tuloksista, voitte halutessanne virkistää muistianne kurkkaamalla tuon kirjoituksen.

28.2.2020

Hyvää alkanutta vuosikymmentä

Vuosi on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja pitänyt tämän haavahoitajan kiireisenä. Tammikuun lopussa osallistuimme Valtakunnallisten Haavapäivien näyttelyyn. Kysyimme ständillämme osallistujilta kuinka he leikkaisivat tai ovat leikanneet haavanhoidon kustannuksia. Aihe herätti vilkasta keskustelua ja saimme monia mielenkiintoisia sekä toteuttamiskelpoisia vastauksia. Useassa vastauksessa nousi esiin koulutus ja haavanhoitotuotteiden oikea käyttö. Keskusteluissa moni mainitsi koulutuksen myötä saavutettavan kustannussäästöjä pitkällä aikavälillä ja mehän tiedämme tämän olevan aivan totta. Pitkäkestoinen ja kaikille hoitoyksikön hoitotyöntekijöille yhteinen koulutus mm. edistää osaamisen vahvistamista ja yhteisen koulutuksen avulla on helpompi saada aikaan esim. pysyviä muutoksia hoitokäytännöissä. Tästä meille OneMediläisille on kertynyt kokemusta Suomessa ja Ruotsissa toteuttamiemme haavanhoidon koulutuskokonaisuuksien myötä.

Suomessa OneMed Oy:n johdolla toteutetuissa haavanhoidon koulutuskokonaisuuksissa on ollut mukana hieman alle 900 hoitotyöntekijää erilaisista perusterveydenhuollon hoitoyksiköistä mukaan lukien niin kotihoidon kuin vammaispalvelut. Ruotsissa vastaava luku on 6500. Koulutuskokonaisuuden aikana koulutetun hoitotyöntekijöiden määrän suhteen meillä on vielä kirittävää, mutta pitää huomioida Ruotsissa koulutuskokonaisuuden olleen käytössä neljä vuotta pidempään kuin Suomessa. Saavutetuissa tuloksissa olemme suurin piirtein samalla tasolla ja tämä kertoo mielestämme hyvin koulutuskokonaisuuden vaikuttavuudesta. Kaikista Suomen haavanhoito-ohjelmissa mukana olleista haavoista on ohjelman aikana parantunut 55% ja keskimääräinen paranemisaika on ollut 6 viikkoa. Suurin osa haavoista, jotka eivät ole parantuneet ohjelman aikana, ovat parantuneet ohjelman päättymistä seuranneiden muutaman kuukauden kuluessa. Ruotsissa toteutetuissa ohjelmissa n. 45% mukana olleista haavoista on parantunut ohjelman aikana ja haavojen paranemisaika on ollut n. 14 viikkoa. Kokonaissäästöjä on Suomessa toteutetuissa ohjelmissa saavutettu vuositasolla keskimäärin 81% ja haavanhoitotuotteiden osalta keskimääräiset vuositason kustannussäästöt ovat olleet 80%. Suomen haavanhoito-ohjelmien aikana on pystytty vapauttamaan työaikaa haavanhoidosta muuhun toimintaan jopa 49 tuntia viikossa.

Organisaatiot, joissa haavanhoidon koulutuskokonaisuus on toteutettu, ovat olleet tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin sekä organisaatioiden yksilöllisistä tarpeista lähtevään koulutukseen. Kaikille koulutuskokonaisuuteen osallistuville hoitoyksiköille yhteinen koulutus on ollut hoitotyöntekijöiden antaman palautteen mukaan tärkeää ja tukenut yhdessä sovittujen hoitokäytäntöjen käyttöönottoa tai niiden vahvistamista. Monessa kommentissa on lisäksi noussut esiin haavapotilaiden/-asiakkaiden elämänlaatu ja heidän saamansa hyödyt. Esimerkiksi mahdollinen haavaeritteen haju saattaa johtaa henkilön eristäytymiseen, mutta oikeilla haavahoitotuotevalinnoilla hajua voidaan vähentää tai poistaa kokonaan ja henkilön sosiaaliset suhteet eivät jää taka-alalle. Toinen asia, joka mainitaan monesti on hoitotuotteiden kustannukset ja niihin vaikuttaminen. Etenkin ne hoitotyöntekijät, joiden asiakkaat/potilaat joutuvat ostamaan tuotteet itse, huomaavat usein tässä tapahtuvan muutoksen. Koulutuskokonaisuuden aikana pyritään jättämään pois "haavasidoshampurilaisten" käyttö aina kun se on mahdollista ja opettelemaan less is more -tyylinen ajattelumalli eli käytetään vain tarpeellinen määrä erityyppisiä haavasidoksia haavan ominaisuudet huomioiden ja yritetään valita etenkin runsaasti erittäville haavoille haavaeritettä mahdollisimman tehokkaasti hallitsevia sidoksia. Hoitotyöntekijöiden kanssa käydyissä keskusteluissa tämä oppi on kiteytetty hienosti: aikaisemmin käytimme yhden haavan hoidossa jopa neljää eri haavasidosta eikä haavan paraneminen edennyt ja nyt olemme käyttäneet yhtä tai kahta eri haavasidosta haavan paranemisen edetessä ongelmitta eivätkä hoitotuotekustannuksetkaan ole karanneet pilviin. Tämänkaltaisen palautteen saaminen vahvistaa näkemystämme pitkäkestoisen haavanhoitokoulutuksen hyödyistä ja jatkamme ahertamista, jotta muun muassa koulutuksista ja hoitotarvikebudjeteista vastaavat tahot saisivat kuulla ja nähdä tämän ilosanoman.

20.12.2019

Vuosi kääntyy kohti loppuaan

Kuluvaa vuotta on vielä reilu viikko jäljellä, uskomattoman nopeasti on tämäkin vuosi mennyt ja työrintamalla on tapahtunut paljon. Päällimmäisenä mielessä ovat toteutetut haavanhoidon koulutuskokonaisuudet ja niiden aikana tavatut ihmiset sekä heidän kanssaan vietetyt hetket. Kohtaamiset ovat olleet antoisia ja odotettuja niin hoitajien, asiakkaiden ja potilaiden kuin allekirjoittaneen puolelta. Koulutuskokonaisuuden rakenne on saanut uusia vivahteita ja joitakin toteuttamiseen kytköksissä olevia sovelluksiin liittyviä asioita on kehitetty vuoden aikana. Kehitystyö jatkuu aktiivisesti, toivottavasti pääsemme käyttämään näitä uusia ominaisuuksia tulevana vuonna. Koulutuskokonaisuuksien aikana on saavutettu monia hyviä asioita, palaan joihinkin näistä ensi vuoden puolella.

Loppuvuosi sisältää joillakin useamman työpäivän ja vain muutaman vapaapäivän, toiset saavat nauttia kaikista arkipyhistä vapaalla ollen ja töissä aherrettavia hetkiä on vähemmän ja mahtuu joukkoon myös niitä, jotka saavat viettää tämän vuoden viimeiset päivät lomaillen. Muistaisipa jokainen meistä irtaantua arjen kiireestä edes hetkeksi ja nauttia itselleen tärkeistä asioista riippumatta siitä onko tulevien vuorokausien aikana työtehtävien parissa vai ei. Päätän näihin aatoksiin tältä erää. Toivotan kaikille mukavaa joulun aikaa ja onnea uudelle vuosikymmenelle!


1.7.2019

Pori kutsuu

Heinäkuu on tunnetusti suosittua loma-aikaa, mutta tämä haavahoitaja ei lomaile vaan pyrähtää Poriin 😊 OneMed osallistuu SuomiAreenaan, joka järjestetään Porissa 15.-19.7. SuomiAreenalla keskustellaan suomalaisesta yhteiskunnasta rennosti kesäisissä tunnelmissa. Tilaisuudet ovat kaikille kävijöille avoimia ja ilmaisia. SuomiAreenan tämän vuoden teemana on tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot. OneMed on mukana Kansalaistorilla 15.-17.7 välisenä aikana, löydät meidät kävelykadulta kauppatorin kupeesta teltalta numero 33. Tule piipahtamaan teltallamme, sieltä saattaa löytyä vaikka hauska kesäkisa 😉 Lisäksi OneMed isännöi keskustelutilaisuutta Aika parantaa haavat - vai parantaako? Asiantuntijakeskus BEPOPissa keskiviikkona 17.7 klo 17.30 alkaen. Keskustelutilaisuuden aiheen taustasta tässä lyhyesti: krooniset haavat ovat vakava vaiva ja monella pitkäaikaissairaalla erittäin hankalasti hoidettavia ja huonosti paranevia. Kuukausia tai jopa vuosia kestävät haavat ovat kivuliaita ja alentavat elämänlaatua merkittävästi. Kuinka saadaan hyödynnettyä terveydenhoidon toimijoiden ja yritysten innovaatiot sekä uudet ratkaisut hoidon tehokkuuden lisäämiseksi? Keskustelutilaisuuden puhujat ovat rautaisia ammattilaisia ja odotettavissa on varmasti mielenkiintoinen tilaisuus, jota ei kannata jättää välistä. Suuntana siis parin viikon kuluttua Pori!

30.3.2019

Kevät keikkuen tulevi

Näin maaliskuun loppupuolella on ihana nauttia työn lomassa kevätauringon vahvistuvasta lämmöstä ja seurata luonnon heräämistä talvihorroksesta. Työni tulee kuljettamaan tulevien viikkojen aikana pitkin Suomea ja odotan innolla minkälaisia kevään merkkejä eri paikkakunnilla on näkyvissä. Lähiaikoina on luvassa mielenkiintoisia tapahtumia ja työrintamallakin tapahtuu koko ajan kivoja asioita, mutta näistä lisää myöhemmin 😊



24.1.2019

Virtaa riittää 😊

Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja kuluneet viikot ovat pitäneet sisällään monia koulutuksia sekä opettavaisia kohtaamisia. Työ pitää allekirjoittaneen kiireisenä tulevienkin viikkojen aikana, mutta ensi viikko on hieman muista poikkeava. Olen tänäkin vuonna mukana Suomen mittakaavassa suuressa koulutustapahtumassa eli Helsingissä järjestettävillä Valtakunnallisilla Haavapäivillä. Löydät minut kollegoideni kera sekä torstaina että perjantaina OneMed Oy:n ständiltä 4d-e, joka sijaitsee Messukeskus Siiven perällä olevassa roll-up -tilassa. Tule rohkeasti moikkaamaan meitä, jos osallistut kyseiseen tapahtumaan!

19.7.2017

Työn sisällöstä


Istuessani kuuman kesäpäivän iltana saunanraikkaana laiturilla mieleeni tulivat kaikki ne henkilöt, jotka eivät voi nauttia saunan löylyistä eivätkä pääse pulahtamaan vilvoittavaan meri- tai järviveteen sen vuoksi, että heillä on haava. Olen kuullut tämänkin kesän aikana useamman henkilön sanovan kaipaavansa saunan lämpöön ja kuinka ihanaa olisi käydä uimassa, mutta he pääsevät toteuttamaan nämä asiat vasta heillä olevan haavan ollessa parantunut. Olen iloinen pystyessäni kouluttamaan, tukemaan ja ohjaamaan hoitajia vaikeasti paranevien tai pitkäaikaisten haavojen hoidossa. Kyseiset hoitajat ovat asiakkaidensa sekä potilaidensa tukena haavan paranemisprosessin ajan ja tekevät pitkäjänteisesti työtä, joka palkitaan haavan paranemisena. Saan olla osa näitä onnistumistarinoita ja riemuitsen jokaisesta parantuneesta haavasta yhdessä niin asiakkaiden ja potilaiden kuin hoitajien kanssa. Tässä muutama kuva työstäni.







28.6.2017

Viikot vierivät vauhdilla

Kevät on hurahtanut melkein huomaamatta ja kesä on pyörähtänyt käyntiin yhtä vauhdikkaasti. Viikot kuluvat niin nopeasti ettei perässä tahdo pysyä! Juhannuskin tuli ja meni, toivottavasti lukijoidenkin kohdalla onnistuneesti ja ilman haavereita. Suomen ensimmäinen haavanhoito-ohjelma on käynnissä ja työ sen parissa on juuri sellaista kuin kuvittelinkin eli todella mielenkiintoista. Seuraavat kuukaudet kuluvat kyseisen ohjelman parissa työskennellen ja syksyn työkuvioita suunnitellen. Toivotan kaikille hyvää kesää ja rentouttavaa lomaa seuraavan juhannuskuvan kera!