Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaikuttavuusperusteinen haavanhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaikuttavuusperusteinen haavanhoito. Näytä kaikki tekstit

27.5.2022

Kesän kynnyksellä

Kevät on mennyt vauhdilla ja tuntuu uskomattomalta, että ensi viikolla olemme jo kesäkuussa! Kulunut kevät sekä alkukesä on pitänyt sisällään muun muassa haavanhoidon koulutuskokonaisuuksien teoriakoulutustilaisuuksia ja kompressiohoitotyöpajoja. Keväällä käynnistyneet koulutuskokonaisuudet toteutetaan Pihtiputaalla, Viitasaarella ja Äänekoskella. Olemme myös aloittaneet syksyn koulutusaikataulujen suunnittelun ja jatkamme näiden suunnitelmien parissa tulevien viikkojen aikana, jotta kaikki olisi valmista ennen kesälomia. Syksystä on näillä näkymin tulossa mukavan vilkas 😊

Haavanhoidon koulutuskokonaisuudesta oli kirjoitus 29.4. ilmestyneen Lääkärilehden Tulevaisuuden terveys -julkaisussa. Alla kuva julkaisussa olleesta kirjoituksesta ja pääsette lukemaan koko kirjoituksen tästä linkistä.


Tässä lyhyt katsaus kevään tapahtumiin, kirjoittelen käynnissä olevista koulutuksista ja muista koulutustapahtumista vielä ennen kesälomaani.

22.11.2021

Haavanhoitokoulutuksen vaikuttavuus

Kroonisten haavojen hoitoon kuluu viimeisimpien arvioiden mukaan kolmesta viiteen prosenttia terveydenhuollon kokonaiskuluista, tämä tarkoittaa Suomen terveydenhuollon toimijoille yhteensä noin 600 – 1 000 miljoonan euron kustannusta joka vuosi. Krooniset haavat ovat Suomessakin yhteiskunnallisesti merkittäviä, ei ainoastaan kustannusten, vaan myös haavapotilaiden elämänlaatuun vaikuttavien tekijöiden näkökulmasta. Panostamalla haavanhoidon koulutukseen on mahdollista kohentaa haavapotilaiden elämänlaatua ja samalla säästää terveydenhuollon varoja sekä lisätä hoitajaresursseja. Tiedämme haavanhoidon koulutuskokonaisuutemme avulla saavutettavan monia hyötyjä, kuten esimerkiksi hoitajatyöajan vapautumista ja kustannussäästöjä, mutta halusimme tietää haavanhoitokoulutuksemme vaikuttavuudesta vielä tarkemmin. Nordic Healthcare Group (NHG) validoi Suomessa toteutettujen koulutusten tulokset syyskuussa 2021 ja validoidut tulokset vahvistavat koulutusmallimme muun muassa edistävän haavojen paranemista sekä säästävän merkittävästi hoitajien työaikaa. NHG:n tekemästä selvityksestä käy ilmi, että vaikuttavuusperusteisella haavanhoidon koulutuksella pystytään laskemaan haavanhoidon kokonaiskustannuksia 80 prosenttia ja vapauttamaan hoitajatyöaikaa useita satoja tunteja kuukaudessa. Käy lataamassa NHG:n selvitys täältä ja tutustu tarkemmin haavanhoitokoulutuksen validoituihin kustannushyötyihin.

14.9.2021

OneWound-sovellus osana vaikuttavuusperusteista haavanhoidon koulutusta

Tekoälyä hyödyntävä OneWound-sovellus on käytössä vaikuttavuusperusteisessa haavanhoidon koulutuksessa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. OneMedin vaikuttavuusperusteinen haavanhoidon koulutusmalli vahvistaa hoitajien osaamista sekä kädentaitoja ja sisältää CE-merkityn sovelluksen. Helppokäyttöinen, älypuhelimella toimiva OneWound-sovellus mahdollistaa haavojen paranemisen seurannan ja tukee esimerkiksi kotikäynnillä olevaa hoitajaa hoitotuotteiden valinnassa haavalähtöisesti. Hoitaja saa myös suoran yhteyden haavanhoidon asiantuntijaan OneWoundin chatin kautta ja voi kysyä vaikkapa yksilöllisiin hoitosuunnitelmiin liittyviä neuvoja. Lisäksi OneWound-sovellusta voidaan käyttää kehitystyön tukena.

Lähes 1000 hoitajaa on koulutettu vaikuttavuusperusteisen haavanhoidon koulutusmallin mukaisesti eri puolilla Suomea. Vaikeasti paranevat haavat saadaan vaikuttavuusperusteista koulutusmallia hyödyntämällä paranemaan useiden kuukausien sijasta viikoissa. Hoitajat ovat tyytyväisiä työnsä laatuun, hoitotyöhön vapautuu kymmeniä viikkotunteja hoitajien työaikaa ja materiaalikulut vähenevät merkittävästi. Lisätietoja koulutusmallista ja saavutetuista tuloksista löydät täältä. Parhaimmat tulokset saavutetaan liittämällä koulutusmalli osaksi vaikuttavuusperusteista haavanhoidon hankintaa alla kuvatun mukaisesti.

Tästä pääset tutustumaan tarkemmin vaikuttavuusperusteiseen haavanhoidon hankintaan.

23.8.2021

Lomakuulumisia ja syksyn suunnitelmia

Tämän kesän osalta loma on pidetty ja omalla kohdallani lomailu kului pitkälti kirjojen sekä uimisen parissa. Arkinen aherrus on käynnistynyt melkoisen vauhdikkaasti: vaikuttavuusperusteinen haavanhoidon koulutuskokonaisuus on ollut esillä niin Mediuutisissa kuin Sairaanhoitaja-lehdessä ja onhan tässä loman jälkeen jo ehditty tavata asiakkaidenkin kanssa koulutuksen tiimoilta. Loppukesän ja alkusyksyn osalta kalenterissa on mielenkiintoisia tapaamisia, tapahtumia sekä suunnitelmia, joista toivon voivani kertoa teille hieman enemmän jo aivan lähiaikoina. Esimerkkinä huominen tapaaminen pohjoismaisten kollegoideni kanssa 😊

30.6.2021

Vaikuttavuusperusteisesta haavanhoidosta ja tiimistämme

OneMedin haavanhoidon tiimi täydentyi keväällä Krista Johanssonin aloittaessa haavanhoidon, sidonnan ja kipsauksen tuoteryhmäpäällikkönä. Kuten edellisessä päivityksessä kerroin toimimme Kristan kanssa tiiviinä työparina, mutta haavanhoidon tiimiin kuuluu muitakin henkilöitä. Tiimin yhteisenä missiona on viedä eteenpäin vaikuttavuusperusteisen haavanhoidon ilosanomaa. Kokeneet tiimiläiset omaavat vahvan terveydenhuollon koulutustaustan. Yksi OneMedin tavoitteista on auttaa kuntia ja sairaanhoitopiirejä säästämään ja parantamaan hoidon laatua samanaikaisesti. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi OneMed on kehittänyt vaikuttavuusperusteisen haavanhoidon koulutusmallin. Koulutusmalli sisältää muun muassa tekoälyyn perustuvan OneWound-mobiilisovelluksen, joka tukee hoitajien työtä ja toimii koko hoitoyksikön johtamisen tukena. Sovelluksen avulla yksikön johtajalla on näkymä yksikkönsä haavatilanteeseen lukumäärissä ja tilastoina. Käy lukemassa haavanhoidon koulutusmallista ja tiimistämme täältä.