Loppuvuosi kului töiden parissa yllättävän nopeasti, joten en valitettavasti ehtinyt kirjoitella tänne. Haluan kuitenkin jakaa teille viime vuoden puolelta muutamia tapahtumia. Haavanhoito-ohjelman yhtenä tavoitteena on lisätä ohjelmassa mukana olevien organisaatioiden työntekijöiden osaamista organisaation määrittämillä osa-alueilla. Järjestimme yhdelle organisaatiolle kompressiohoito-workshoppeja, joissa hoitohenkilökunta harjoitteli ohjattuna kompressiosidontaa. Osallistujat kokivat workshopit hyödyllisiksi ja moni sanoi saaneensa uutta informaatiota niin kompressiohoitoon kuin kompressiohoitotuotteisiin liittyen. Tässä muutama kuva yhdestä workshopista.
15.1.2018
22.11.2017
Terveisiä työn tuoksinasta
Viimeisimmästä kirjoituksesta onkin jo vierähtänyt yli kuukausi. Näihin viikkoihin on kuulunut haavanhoito-ohjelmien parissa työskentelyä, haavanhoitokoulutusten näyttelyihin osallistumista sekä kouluttautumista. Tässä muutama kuva näihin liittyen.

Käynnissä olevien haavanhoito-ohjelmien koulutukset ovat saaneet kiitosta osallistujilta, moni on oppinut uusia asioita ja osalle tietyt osiot ovat olleet jo tuttujen asioiden kertausta. Mutta niinhän sitä sanotaan: kertaus on opintojen äiti! Haavojen tilanteiden kartoittaminen on ollut jälleen kerran mielenkiintoista ja olen saanut tavata aivan upeita hoitajia. Näissä tunnelmissa on hyvä jatkaa hienosti alkanutta syksyä.

Tunnisteet:
haavanhoito-ohjelma,
koulutus,
oman osaamisen kehittäminen,
yhteistyö
13.10.2017
Pyörät pyörii
Syksyllä käynnistyneet haavanhoito-ohjelmat etenevät suunnitelmien mukaisesti. Osa koulutuksista on jo pidetty ja haavojakin on käyty tutkailemassa. Kerron näistä mahdollisesti hieman tarkemmin myöhemmässä vaiheessa. Olen saanut luvan julkaista joitakin tuloksia Suomen ensimmäisestä haavanhoito-ohjelmasta ja kertoa myös missä kyseinen ohjelma toteutettiin, joten tässä kyseisiä tietoja.
Haavanhoito-ohjelma toteutettiin länsi-suomalaisen kaupungin kolmessa perusterveydenhuollon yksikössä. Ohjelmassa oli mukana 19 henkilöä ja heidän keski-ikänsä oli 78 vuotta. Henkilöillä oli yhteensä 28 haavaa. Osa henkilöistä oli elänyt haavan kanssa useamman vuoden, muutama jopa kymmenenkin vuotta, ja osa vain muutamia kuukausia. Keskimääräinen haavojen esiintyvyysaika oli 71 viikkoa (n. 18 kuukautta). Ohjelmassa mukana olleilla henkilöillä oli erilaisia haavoja, kuten diabeetikon jalkahaavoja, valtimo- ja laskimoperäisiä alaraajahaavoja sekä painehaavoja. Ennen ohjelman aloitusta hoitajilla kului työaikaa haavanhoitoihin 29 tuntia viikossa ja ohjelman aloituksen jälkeen vain 11 tuntia viikossa. Ensimmäisten kahdeksan viikon aikana haavoista 11 parani ja ohjelman päättyessä haavanhoidot jatkuivat enää 9 haavan kohdalla. Ohjelman aloituksen jälkeen saavutettiin materiaalikustannusten osalta yli 70 prosentin säästöt ja kokonaiskustannuksissa huimat yli 35 000 euron säästöt ennen ohjelmaa vallinneeseen tilanteeseen verrattuna. Itse koen ohjelman suurimpana saavutuksena yhden amputaation välttämisen.

haavanhoidon uusi aikakausi,
haavanhoito-ohjelma,
onnistumisia,
työ jatkuu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)