11.4.2018

Aurinko lämmittää mukavasti

Auringonpaisteessa on hyvä istahtaa koneen ääreen ja jatkaa tämän päivityksen myötä toteutettujen haavanhoito-ohjelmien tulosten julkistamisten sarjaa.

Viimeinen vuoden 2017 puolella käynnistyneistä haavanhoito-ohjelmista toteutettiin  yhteistyössä yksityisen palveluntuottajan kanssa. Haavanhoito-ohjelmaan osallistui 9 ympärivuorokautisen hoidon piirissä olevaa henkilöä ja heidän keski-ikänsä oli 83 vuotta. Henkilöillä oli yhteensä 12 haavaa. Ohjelmassa mukana olleista henkilöistä suurimmalla osalla oli ollut haava alle vuoden. Kahden henkilön kohdalla haava oli kuulunut heidän elämäänsä jo useamman vuoden, toisella heistä yli kymmenen vuoden ajan. Ohjelmaan osallistuneiden henkilöiden haavojen keskimääräinen esiintyvyysaika oli 118 viikkoa (reilut 2 vuotta). Ohjelmassa mukana olleilla henkilöillä oli muun muassa diabeetikon jalkahaavoja sekä painehaavoja. Ennen ohjelman aloitusta hoitajilla kului työaikaa haavanhoitoihin n. 11 tuntia viikossa ja ohjelman aloituksen jälkeen 5 tuntia viikossa. Ohjelman aikana parantuneiden haavojen keskimääräinen paranemisaika oli 5 viikkoa. Kokonaiskustannuksissa saavutettiin ohjelman aikana yli 14 000 euron säästöt ennen ohjelmaa vallinneeseen tilanteeseen verrattuna. Haavanhoito-ohjelmassa mukana olleet hoitajat kokivat saaneensa käytännön työn toteuttamiseen työkaluja sekä itse ohjelman olleen opettavainen. Hoitajat toivat myös esiin, että oli mukavaa nähdä heidän tekemän työn johtavan hyviin tuloksiin. Yhteistyö antaa voimaa ja sen mukanaan tuoman tunteen siivittämänä jatketaan kohti kesää!

29.3.2018

Pääsiäinen on jo ovella

Otsikkoa kirjoittaessani havahduin siihen tosiasiaan, että pääsiäinen on päässyt yllättämään! Alkukevät on mennyt työn tohinassa, joten nyt on hyvä hidastaa hetkeksi ja reflektoida mennyttä talvea. Jatkan tässä päivityksessä toteutettujen haavanhoito-ohjelmien tulosten julkistamisia.

Vuoden 2017 puolella käynnistynyt kolmas haavanhoito-ohjelma toteutettiin Pohjois-Suomessa sijaitsevan kaupungin kotihoidossa. Haavanhoito-ohjelmaan osallistui 26 henkilöä ja heidän keski-ikänsä oli 78,7 vuotta. Henkilöillä oli yhteensä 44 haavaa. Suurimmalla osalla ohjelmassa mukana olleista henkilöistä haava oli ollut muutamasta kuukaudesta vuoteen. Muutaman henkilön kohdalla haava oli kuulunut heidän elämäänsä useammasta vuodesta yli kymmeneen vuoteen ja eräällä henkilöllä on ollut haavoja yli 50 vuoden ajan. Haavojen keskimääräinen esiintyvyysaika oli 139 viikkoa (vajaat 3 vuotta). Ohjelmassa mukana olleilla henkilöillä oli erilaisia haavoja, kuten laskimoperäisiä ja sekamuotoisia alaraajahaavoja, diabeetikon jalkahaavoja sekä painehaavoja. Ennen ohjelman aloitusta hoitajilla kului työaikaa haavanhoitoihin 56,9 tuntia viikossa ja ohjelman aloituksen jälkeen n. 32 tuntia viikossa. Ohjelman aikana parantuneiden haavojen keskimääräinen paranemisaika oli 6 viikkoa. Kokonaiskustannuksissa saavutettiin ohjelman aikana lähes 78 000 euron säästöt ennen ohjelmaa vallinneeseen tilanteeseen verrattuna. Haavanhoito-ohjelmassa mukana olleet hoitajat kokivat ohjelman hyödylliseksi ja kattavaksi sekä saaneensa enemmän rohkeutta käytännön työhön.

Alla olevien kuvien myötä toivotan kaikille hyvää ja aurinkoista pääsiäistä!

 

15.3.2018

Lisää tuloksia

Toinen syksyllä 2017 alkaneista haavanhoito-ohjelmista toteutettiin Keski-Suomessa. Ohjelmassa oli mukana kotihoidon tiimejä sekä asumipalveluyksiköitä. Haavanhoito-ohjelmaan osallistui 11 henkilöä ja heidän keski-ikänsä oli 81,6 vuotta. Henkilöillä oli yhteensä 35 haavaa. Suurin osa ohjelmassa mukana olleista henkilöistä oli elänyt haavan kanssa muutamasta kuukaudesta yli kymmeneen vuoteen, mutta erään henkilön elämään haava oli kuulunut yli 30 vuoden ajan. Keskimääräinen haavojen esiintyvyysaika oli 163 viikkoa (n. 3,5 vuotta). Ohjelmassa mukana olleilla henkilöillä oli erilaisia haavoja, kuten laskimoperäisiä alaraajahaavoja, diabeetikon jalkahaavoja sekä painehaavoja. Haavanhoito-ohjelman osana toteutettiin kompressiohoitoon liittyvä osio, jossa hoitajat harjoittelivat kompressiosidontaa kaksikerrossidoksilla. Ennen ohjelman aloitusta hoitajilla kului työaikaa haavanhoitoihin 15,5 tuntia viikossa ja ohjelman aloituksen jälkeen n. 7 tuntia viikossa. Kokonaiskustannuksissa saavutettiin ohjelman aikana yli 19 000 euron säästöt ennen ohjelmaa vallinneeseen tilanteeseen verrattuna. Haavanhoito-ohjelmassa mukana olleet hoitajat kokivat ohjelman hyödylliseksi, kattavaksi ja ajankohtaiseksi.