28.6.2017
Viikot vierivät vauhdilla
Kevät on hurahtanut melkein huomaamatta ja kesä on pyörähtänyt käyntiin yhtä vauhdikkaasti. Viikot kuluvat niin nopeasti ettei perässä tahdo pysyä! Juhannuskin tuli ja meni, toivottavasti lukijoidenkin kohdalla onnistuneesti ja ilman haavereita. Suomen ensimmäinen haavanhoito-ohjelma on käynnissä ja työ sen parissa on juuri sellaista kuin kuvittelinkin eli todella mielenkiintoista. Seuraavat kuukaudet kuluvat kyseisen ohjelman parissa työskennellen ja syksyn työkuvioita suunnitellen. Toivotan kaikille hyvää kesää ja rentouttavaa lomaa seuraavan juhannuskuvan kera!
Tunnisteet:
haavanhoito-ohjelma,
huippu työ,
kesä,
suunnittelua
19.6.2017
Kongressiterveisiä!
OneMed Oy osallistui kolmipäiväisen Gerontologia 2017 -kongressin näyttelyyn kesäkuun alkupuolella ja pääsin kurkistamaan "näyttelyn kulisseihin" ollessani paikalla yhden kongressipäivän. Gerontologia 2017 -kongressi järjestettiin yhdeksännen kerran. Osallistujia kongressissa oli runsaslukuisesti ja näytteilleasettajiakin oli yli kaksikymmentä. Kongressin yleisteemana oli "Vanhuus 100-vuotiaassa Suomessa" ja ohjelmassa oli kaikille yhteisten luentojen lisäksi useita rinnakkaissessioita, joiden joukosta jokainen osallistuja sai valita itseään kiinnostavimmat luentokokonaisuudet. Kongressiosallistujat kävivät tutustumassa näyttelyyn tauoilla ja ehdin käydä useamman osallistujan kanssa mielenkiintoisia keskusteluja erilaisiin terveydenhuollon aihepiireihin liittyen.
Tunnisteet:
kokemuksia,
koulutus,
verkostoituminen
13.6.2017
Koulutusmatka
Oman osaamisen ylläpito ja kehittäminen ovat tärkeitä seikkoja työssä kuin työssä. Sain mahdollisuuden osallistua Welcare Industries S.p.A. -nimisen yrityksen järjestämään koulutukseen kesäkuun alussa ja pääsin kartuttamaan omaa osaamistani. Asiantuntevat kouluttajamme olivat Italiasta ja Isosta-Britanniasta. Koulutuksen aikana kävimme monta mielenkiintoista keskustelua eri maiden näkökulmista haavanhoitoon, toimintatapoihin, haavanhoitotuotteiden saatavuuteen ja maksuttomuuteen (tai maksullisuuteen) liittyen. Puhuimme myös yleisesti ottaen terveydenhuollosta sekä sen järjestämisestä eri maissa. Koulutukseen osallistuneilla oli lisäksi mahdollisuus tutustua tehtaaseen ja lisäsin muutaman kuvan tehdaskierrokselta tähän yhteyteen. Jälleen kerran verkostoitumisen edut tulivat esille ja monta yhteistyösuhdetta on solmittu!
Tunnisteet:
haavahoitaja,
haavanhoito,
oman osaamisen kehittäminen,
verkostoituminen,
yhteistyö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


