29.10.2021

EWMA 2021

Vuoden 2021 EWMA-konferenssi pidettiin 26.-27.10. ja viime vuoden tapaan virtuaalisena. Tänä vuonna EWMA-konferenssiin osallistui yli 3 000 henkilöä 89:stä maasta. Konferenssiesityksiä oli reilut 270 ja ohjelmaan sisältyi aiemmilta vuosilta totuttuun tapaan lukuisia e-postereita sekä yrityksistä koostunut näyttely. Lisäksi konferenssiohjelmaan oli tällekin vuodelle varattu aikaa yrityssymposiumeille, joita tosin oli aikaisempia vuosia vähemmän.





Tänä vuonna itselläni ei ollut suurta valitsemisen vaikeutta konferenssin luentojen osalta, vaikka useampi mielenkiintoinen luentokokonaisuus järjestettiinkin samanaikaisesti. Miksi ihmeessä näin? Koska EWMA jatkoi viime vuonna käyttöönotettua 
käytäntöä eli kaikki esitykset ovat katsottavissa virtuaalikonferenssialustalla tämän vuoden loppuun asti. Tämän johdosta pystyin keskittymään varsinaisten konferenssipäivien aikana itseäni tällä hetkellä eniten kiehtoviin luentokokonaisuuksiin, joita olivat mm. diabeettisiin jalkahaavoihin, teknologiaan, biofilmiin, kompressiohoitoon, painehaavoihin ja haavakipuun liittyvät luennot. En onneksi jää mistään paitsi pystyessäni katsomaan muutkin esitykset tulevien viikkojen kuluessa. Seuraamieni luentojen taso oli jälleen kerran taattua EWMA-laatua: luennoitsijat olivat asiantuntevia ja esitykset hyvin koostettuja sekä selkeitä.

Kokonaisuudessaan EWMA 2021 virtuaalikonferenssi oli antoisa, vaikkakin konferenssipäivät muodostuivat omalla kohdallani pitkiksi. Yhteydetkin pelittivät pääosin hyvin, vaikka luennoitsijoita oli eri puolilta maailmaa, joten pienet teknisetkään ongelmat eivät latistaneet kokemusta.

Vuoden 2022 EWMA-konferenssi lähestyy kovaa vauhtia ollen jo helmikuun alussa – toivottavasti pääsemme nauttimaan konferenssista ja tapaamaan tuttuja pitkän tauon jälkeen livenä!

14.9.2021

OneWound-sovellus osana vaikuttavuusperusteista haavanhoidon koulutusta

Tekoälyä hyödyntävä OneWound-sovellus on käytössä vaikuttavuusperusteisessa haavanhoidon koulutuksessa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. OneMedin vaikuttavuusperusteinen haavanhoidon koulutusmalli vahvistaa hoitajien osaamista sekä kädentaitoja ja sisältää CE-merkityn sovelluksen. Helppokäyttöinen, älypuhelimella toimiva OneWound-sovellus mahdollistaa haavojen paranemisen seurannan ja tukee esimerkiksi kotikäynnillä olevaa hoitajaa hoitotuotteiden valinnassa haavalähtöisesti. Hoitaja saa myös suoran yhteyden haavanhoidon asiantuntijaan OneWoundin chatin kautta ja voi kysyä vaikkapa yksilöllisiin hoitosuunnitelmiin liittyviä neuvoja. Lisäksi OneWound-sovellusta voidaan käyttää kehitystyön tukena.

Lähes 1000 hoitajaa on koulutettu vaikuttavuusperusteisen haavanhoidon koulutusmallin mukaisesti eri puolilla Suomea. Vaikeasti paranevat haavat saadaan vaikuttavuusperusteista koulutusmallia hyödyntämällä paranemaan useiden kuukausien sijasta viikoissa. Hoitajat ovat tyytyväisiä työnsä laatuun, hoitotyöhön vapautuu kymmeniä viikkotunteja hoitajien työaikaa ja materiaalikulut vähenevät merkittävästi. Lisätietoja koulutusmallista ja saavutetuista tuloksista löydät täältä. Parhaimmat tulokset saavutetaan liittämällä koulutusmalli osaksi vaikuttavuusperusteista haavanhoidon hankintaa alla kuvatun mukaisesti.

Tästä pääset tutustumaan tarkemmin vaikuttavuusperusteiseen haavanhoidon hankintaan.

23.8.2021

Lomakuulumisia ja syksyn suunnitelmia

Tämän kesän osalta loma on pidetty ja omalla kohdallani lomailu kului pitkälti kirjojen sekä uimisen parissa. Arkinen aherrus on käynnistynyt melkoisen vauhdikkaasti: vaikuttavuusperusteinen haavanhoidon koulutuskokonaisuus on ollut esillä niin Mediuutisissa kuin Sairaanhoitaja-lehdessä ja onhan tässä loman jälkeen jo ehditty tavata asiakkaidenkin kanssa koulutuksen tiimoilta. Loppukesän ja alkusyksyn osalta kalenterissa on mielenkiintoisia tapaamisia, tapahtumia sekä suunnitelmia, joista toivon voivani kertoa teille hieman enemmän jo aivan lähiaikoina. Esimerkkinä huominen tapaaminen pohjoismaisten kollegoideni kanssa 😊