29.11.2018

Talvi tekee tuloaan

Edellisestä kirjoituksesta onkin aikaa jo hyvä tovi ja tämä kertoo osaltaan minkä parissa olen kuluneen syksyn viettänyt: haavojen ja haavanhoidon. Työrintamalla on ollut paljon tekemistä ja ajoittain viikot ovat olleet erittäin kiireisiä, mutta te lukijat ja blogi olette kuitenkin olleet ajatuksissani.

Marraskuun 15. päivä vietettiin seitsemättä maailmanlaajuista STOP Painehaavoille -päivää. Päivän tarkoituksena on herättää laajempaa huomiota painehaavojen esiintymisestä ja ehkäisyn tärkeydestä sekä tukea näyttöön perustuvaa painehaavojen ehkäisyä ja hoitoa, kyseinen päivä kului itselläni teeman mukaisesti.



Olen tehnyt syksyn aikana myös suunnitelmia blogiin liittyen ja paljastan tässä vaiheessa blogiin tulevan tulevaisuudessa työhöni liittyvien kirjoitusten lisäksi muutakin sisältöä. Pysykää siis jatkossakin linjoilla, lupaan seuraavan blogikirjoituksen tulevan lyhyen ajan sisällä 😊