Joulu ja vuodenvaihde ovat jo nurkan takana

Kuluneen vuoden aikana olen oppinut paljon uusia asioita muun muassa erilaisista etätyössä hyödynnettävistä sovelluksista. Itsetutkiskeluakin olen tehnyt ja todennut paineensietokyvyn vahvistuneen entisestään. Olen myös huomannut todellakin kaipaavani aikaa ennen koronaa. Tätä vuotta kuvaavia sanoja on varmasti yhtä monta kuin päiviä vuodessa. Etätyö, turvavälit, käsihygienia, maskisuositus, rajoitukset sekä se iso paha susi eli korona ovat tulleet erittäin tutuiksi kaikille ja kuuluvat ainakin itselläni arjessa käytettävään sanavarastoon. Uutisissa vilisee, ellei nyt päivittäin niin viikoittain, pelottavankin kuuloisia lausahduksia yrittäjien ahdingosta, yt-neuvotteluista ja konkursseista. Unohtamatta niitä todella ikäviä asioita, jotka ovat läsnä monen arkielämässä: työttömyys sekä vähävaraisuus. Joku voi miettiä miksi nostan tällaiset asiat esille ja vastaus on yksinkertainen: huoli. Niin lähimmäisistä kuin ystävistä ja naapureista. Entiset kollegat sekä muut terveydenhuollon parissa työskentelevät ovat usein olleet ajatuksissani ja olen toivonut heidän pysyvän terveenä, jotta he voivat hoitaa meidän muiden läheisiä. Jaksamista kaikille terveydenhuollon ammattilaisille ja nöyrin kiitos tekemästänne työstä. Toivon ensi vuoden tuovan mukanaan helpotusta korona-kurimukseen, mutta myös iloa ja onnea meille jokaiselle. Näiden ajatusten myötä siirrän katseen jo pikkuhiljaa tulevaan vuoteen.

Hyvää joulua ja parempaa vuotta 2021!

Väitöskirja: Terveysongelmana laskimohaava – Näyttöön perustuvan hoitotyön kehittäminen täydennyskoulutuksen avulla

Terveystieteiden tohtori Minna Ylösen väitöskirja – DEVELOPMENT OF CONTINUING EDUCATION TO SUPPORT EVIDENCE BASED NURSING CARE OF PATIENTS WITH VENOUS LEG ULCERS – tarkastettiin Turun yliopistossa 18.9.2020. Väitöskirja ja väitöstutkimuksen tulokset ovat merkittäviä haavanhoidon osaamisen kehittämisen näkökulmasta. Mielestäni on hienoa, että Suomessa on asiasta kiinnostuneita henkilöitä ja tämänkaltaista tutkimusta halutaan tehdä. Tästä syystä halusin haastatella Minnaa väitöskirjaan liittyen.

Kuka olet ja missä työskentelet?
Minna Ylönen, ylihoitaja. Työskentelen Turun kaupungilla hyvinvointitoimialan hallinnossa.

Mikä sai sinut kiinnostumaan haavanhoidosta?
Olen jo pitkään työskennellyt haavanhoidon kehittämiseen liittyvien asioiden parissa, tarkastelen omassa työssäni asiaa lähinnä osaamisen kehittämisen ja saadun tiedon hyödyntämisen näkökulmasta. Haavanhoidon kehittäminen on hyvinvointitoimialla oleellinen osa asiakas-/potilasturvallisuuden kehittämistä ja toimintaa linjaa sitä varten asetettu linjajohdosta koostuva toimikunta, jonka yhtenä tärkeänä jäsenenä toimii myös auktorisoitu haavahoitaja. Itse toimin tämän toimikunnan sihteerinä ja kokoan kokouksiin käsiteltäväksi toimikunnan tehtävien mukaisesti mm. Braden -painehaavan riskienarvioinnin yhteenvetoja koko toimialan näkökulmasta sekä haavanhoitoon liittyvät vaaratapahtumailmoitukset. Haavanhoidosta saadun tiedon perusteella toimikunnassa keskustellaan tarvittavista toimenpiteistä, esimerkkeinä koulutukset ja ohjeet. Oleellinen osa toimikunnan työtä on analysoida hyvinvointitoimialan vuosittaisten haavakartoitusten tulosten perusteella tarvittavaan koulutukseen liittyviä seikkoja.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen väitöstutkimuksellesi?
Olen jo pitkään työskennellyt osaamisen kehittämisen ja täydennyskoulutusten parissa ja pohtinut, että miten koulutuksessa saatujen tietojen ja taitojen siirtymistä käytäntöön arvioidaan. Täydennyskoulutuksen vaikuttavuudesta löytyy paljonkin tutkimusta ja sen on todettu parantavan sekä tietoja että taitoja, mutta vaikutuksen kesto näyttää olevan aika lyhyt.

Tutkimuksessani täydennyskoulutusmateriaalina käytettiin internetistä löytyvää näyttöön perustuvaa materiaalia, mikä on muutenkin hoitohenkilökunnan käytettävissä, eli hoitajia osaltaan myös opetettiin käyttämään sitä päivittäisessä haavanhoidon päätöksenteossa.

Kotihoito valikoitui tutkimusympäristöksi, koska ikääntyneiden hoidon painopiste on yhä enemmän siirtymässä sinne. Lisäksi kotihoito hoitoympäristönä kiinnostaa, koska hoitaja toimii yksin asiakkaan kotona ja osaamisen tulisi olla hyvällä tasolla. Kotihoidossa kun ei ole samalla lailla mahdollisuuksia konsultoida kollegoita, kuin esim. sairaalan osastolla. Lisäksi täydennyskoulutukseen liittyvä aiempi tutkimus on pääasiassa toteutettu laitos- tai sairaalaympäristöissä. Laskimohaavan hoito valikoitui haavanhoidon osaamisalueeksi, koska laskimohaavat ovat yleisiä juuri ikääntyneillä.

Onko Suomessa tehty aikaisemmin samankaltaista tutkimusta?
Täydennyskoulutukseen liittyvää tutkimusta löytyy Suomestakin, mutta ihan vastaavaa ei ole tullut vastaani Suomesta eikä kyllä kansainvälisestikään.

Mitkä ovat mielestäsi väitöstutkimuksesi tärkeimmät tulokset?
Internet -perustaisella täydennyskoulutuksella on mahdollista parantaa hoitohenkilökunnan tietoa, mutta tiedon paraneminen näyttää olevan lyhytaikaista. Tutkimuksessani tietotaso laski jo kuukausi koulutuksen jälkeen.

Tutkimuksessani tutkittiin täydennyskoulutuksen vaikutusta hoitajien itsearvioituun ja todelliseen näyttöön perustuvaan tietoon ja näiden välistä yhtenevyyttä. Mielenkiintoista oli se, että hoitajat arvioivat itse tietonsa paremmiksi kuin ne tietomittarin tulosten perusteella olivat. Itsearvioidun tiedon ja todellisen näyttöön perustuvan tiedon yhtenevyys kuitenkin parani täydennyskoulutuksen avulla.

Lisäksi tutkimuksessani arvioitiin hoitajien asenteita laskimohaavan hoitoa kohtaan; täydennyskoulutuksella ei ollut vaikutusta niihin, mutta asenteet olivatkin positiivisia jo alun alkaenkin.

Tutkimuksessani arvioitiin myös hoitajien taitoja haavanhoitotilanteita havainnoiden, mutta valitettavasti havainnointeja ei saatu tarpeeksi, jotta näistä olisi voinut tehdä päätelmiä koulutuksen vaikutuksista suuntaan tai toiseen.

Onko sinulla jatkosuunnitelmia väitöstutkimuksesi suhteen?
Aion jatkaa tutkimusta kotihoidon hoitoympäristössä keskittyen lähinnä näyttöön perustuvan toiminnan implementoinnin näkökulmaan.

Suuret kiitokset Minnalle haastattelusta! Jään innolla odottamaan jatkotutkimuksen tuloksia 😊

Löydätte Minnan väitöskirjan osoitteesta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8161-8

EWMA 2020 Virtual Conference

Kuten jo aikaisemmin olen maininnut oli tämän vuoden EWMA -konferenssi virtuaalinen. Kerron tässä kirjoituksessa lyhyesti omat kokemukseni ja havaintoni kyseisestä konferenssista.

Vuoden 2020 EWMA -konferenssi pidettiin 18.-19.11 poikkeusolojen vuoksi uuden formaatin mukaisesti. EWMA-virtuaalikonferenssiin osallistui yli 9 700 henkilöä 113:sta maasta. Konferenssiesityksiä oli 471 ja näiden lisäksi ohjelmaan sisältyi tuttuun tapaan e-postereita sekä yrityksistä koostunut näyttely. Lisäksi konferenssiohjelmaan oli jälleen varattu aikaa yrityssymposiumeille.

Kokemuksena EWMAn näyttely ei ollut mitenkään erityisen mieleenpainuva. Yritysten ”ständit” muodostuivat virtuaalikonferenssialustalla olleista yritysten logoista ja niitä klikkaamalla pääsi tutustumaan kunkin yrityksen esillä olleisiin materiaaleihin. Esillä olleista materiaaleista osa liittyi tuotteisiin ja osa yritysten toimintaan. Jos vertaan näyttelyä vaikkapa Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivien näyttelyyn, niin EWMAn näyttelyssä olisi ollut paljon kehittämispotentiaalia. Toki näyttelyssä oli hyviäkin oivalluksia: esimerkiksi, että pystyit halutessasi varaamaan keskusteluajan yrityksen edustajan kanssa ja useammalla yrityksellä oli yrityssymposium-esitykset kävijöiden katsottavissa. Lisäksi "ständeiltä" keräämiään esitteitä ei tarvinnut kantaa mukanaan koko päivää ja runnoa kotimatkaa varten matkalaukkuun vaan ne pystyi tallentamaan suoraan tietokoneelle. Muiden virtuaalikonferenssin järjestelyiden ollessa hyvin suunniteltuja oli näyttelyä läpikäydessä kuitenkin hieman alavireinen tunnelma ja rehellisesti sanottuna näyttely jäi mielestäni muiden järjestelyiden jalkoihin.

Konferenssin luennot olivat aihepiireiltään hyvin koostettu yhteen. Valitsemisen vaikeus ja sen myötä pienoinen paniikki iski päälle, kun kävin läpi luentoaikataulua: useampi mielenkiintoinen luentokokonaisuus järjestettiin jälleen samanaikaisesti. No eihän siinä muu auttanut kuin tehdä valinnat ja toivoa, että luentotiivistelmistä saisi jonkinlaisen käsityksen niistä aiheista, joita ei pysty seuraamaan. Konferenssin alkaessa tuli mukava yllätys, ainakin omasta mielestäni, osallistujan näkökulmasta: EWMA oli keksinyt hienon kädenojennuksen ja kaikki esitykset ovat katsottavissa virtuaalikonferenssialustalla tämän vuoden loppuun asti. Luentojen taso oli taattua EWMA-laatua eli luennoitsijat olivat asiantuntevia ja esitykset selkeitä.

Yksi itselleni merkityksellisimmistä asioista konferensseissa on ollut verkostoituminen muiden konferenssiin osallistujien kanssa. Tänä vuonna kaikki sosiaalinen kanssakäyminen konferenssin aikana jäi chattailun tasolle, mutta tämä ei loppujen lopuksi tuntunutkaan niin katastrofaaliselta kuin olin kuvitellut. Kaksi päivää tietokoneruudun ääressä intensiivisesti seuraten koettelivat etenkin istumalihaksia ja myös silmiä, mutta EWMA 2020 virtuaalikonferenssi oli kokemisen arvoinen sekä kaikkiaan antoisa.

Webinaareista ja vähän muustakin

Huomenna kalenterin sivu kääntyy tämän vuoden viimeiselle kuukaudelle. Havahduin tähän asiaan jostain syystä vasta nyt ja tällä hetkellä tuntuu, että kylläpä syksy onkin kulunut vauhdilla. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että työrintamalla on (kaikesta huolimatta) tapahtunut paljon. Osaan näistä tapahtumista palaan tulevissa kirjoituksissani eli niistä ei sen enempää nyt vaan tällä kertaa kirjoitan oman osaamiseni ylläpitämisestä. 

Viimeisten kuukausien aikana olen pyrkinyt pitämään osaamistani yllä osallistumalla virtuaalikoulutusten ohella erilaisiin webinaareihin. Sairaanhoitajaliitto on järjestänyt useampia webinaareja, joiden teemat ovat vaihdelleet. Nämä webinaarit ovat olleet kestoltaan lyhyitä, joten niihin on ollut mahdollista osallistua työpäivän aikana melko helposti. Itse osallistuin erääseen Sairaanhoitajaliiton webinaariin lokakuussa ja olin iloisesti yllättänyt osallistujille jälkikäteen lähetetystä linkistä webinaarinauhoitteeseen. Tämän johdosta olisi ollut mahdollista seurata webinaari loppuun oman aikataulun puitteissa, jos olisi joutunut poistumaan webinaarista ennen sen päättymistä. Hienoa osallistujien huomiointia! 

Haavanhoitoon liittyen olen osallistunut useampaan EWMAn järjestämään webinaariin, jotka myös ovat olleet kestoltaan lyhyitä, mutta toteutettu illalla. Itseäni tämä ei ole haitannut ja uskon monen muunkin haavanhoidon asiantuntijan olevan tämän asian suhteen kanssani samoilla linjoilla. EWMA mahdollistaa webinaarien katsomisen internetsivujensa kautta, joten jos ette ole osallistuneet webinaareihin niiden toteuttamisajankohtana, niin käykäähän katsomassa webinaarit näin jälkikäteen. Toki webinaarin katsominen ei ole kokemuksena samanlainen kuin webinaariin osallistuminen, mutta tiedon kartuttamisen kannalta tällä ei mielestäni ole merkitystä. 

EWMAn sivuilla on myös haavanhoitoon liittyviä podcasteja, joita on mukava kuunnella vaikka autoa ajaessa tai illalla ennen nukkumaanmenoa. Podcastit ovat pääsääntöisesti alle puolen tunnin kestoisia ja hyvin toteutettuja eli kuuntelijan mielenkiinto säilyy yllä koko podcastin ajan. EWMAn webinaarien ja podcastien teemat vaihtelevat, joten uskon jokaisen löytävän jonkin itseään kiinnostavan aiheen niiden joukosta. Näiden edellä mainittujen webinaarien ja podcastien avulla koen pystyneeni ylläpitämään osaamistani näissä poikkeusoloissa.

#DFCONline -virtuaalikonferenssi

Virtuaalitapahtumiin liittyvään kirjoitukseeni tulee tässä täydennystä kertoessani osallistumiskokemuksestani ihka ensimmäiseen virtuaalikonferenssiin. Osallistuin lokakuun alkupuolella #DFCONline -konferenssiin (Diabetic Foot Conference), joka kokosi yhteen tuhansia ammattilaisia eri puolilta maailmaa. Alkuperäiseltä nimeltään oleva DFCon -konferenssi järjestetään vuosittain Yhdysvalloissa. Konferenssin teemana on diabeettinen jalka ja jalkahaavan hoito. Tänä vuonna konferenssi jouduttiin pitämään virtuaalisena ja kantoi tämän vuoksi nimeä #DFCONline. DFCon -konferenssin järjestäjät olivat tietysti pettyneitä ettei konferenssia ollut mahdollista järjestää livenä. Tosin etäyhteyksien avulla toteutettuun konferenssiin pystyi osallistumaan aidosti kansainvälinen kuulijakunta, sillä matkustaminen ulkomaille ei ollut tarpeellista eikä osallistumiskustannuksetkaan olleet tästä johtuen päätähuimaavat. Olin osallistujana tässä konferenssissa ensimmäistä kertaa, joten en tiennyt yhtään minkälaisesta tapahtumasta on kyse. Ja täytyy sanoa ettei itselläni ollut mitään ennakko-odotuksia luentojen sisällön tai järjestelyjen suhteen.

Kokemuksena #DFCONline -virtuaalikonferenssi oli varsin miellyttävä. Toteutustapa oli erittäin toimiva näin toisella aikavyöhykkeellä asuvan osallistujan näkökulmasta ja luennot sisällöltään laadukkaita sekä hyvin toteutettuja. Luennoitsijat olivat pääasiassa lääkäreitä, mutta tämä ei vaikuttanut häiritsevästi luentojen asiasisältöön. Konferenssin rakenne oli selkeä ja aikataulu piti kutinsa (myös hieno asia keskellä yötä valvovan kannalta). Tauot luentosessioiden välillä olivat sopivan pituisia ja höystetty musiikilla eli aika kului kuin siivillä. Konferenssissa oli tietysti myös yrityssymposiumeja ja nämä olivat, luentojen tapaan, osallistujan näkövinkkelistä ”ennalta päätetty” eli samanaikaisesti ei ollut käynnissä useampaa symposiumia eikä luentoa. En siis pysty sanomaan tämän kokemuksen perusteella tulisiko virtuaalikonferenssiin osallistuessa samanlaista valinnanvaikeutta kuin livenä toteutettavissa konferensseissa olen kokenut.

Koulutuksen teemana diabeettinen jalka ja jalkahaavan hoito on tärkeä ja myös monitahoinen. On hienoa huomata, että tästä maailman väestöstä suurta osaa koskettavasta ja elämänlaatuun merkittävästi vaikuttavasta asiasta järjestetään vuosittain laajalle kuulijakunnalle suunnattu konferenssi.

Tähän kokemukseen pohjautuen odotan innolla tulevia kokemuksia virtuaalikonferensseista 😊

STOP Painehaavoille -päivä

 

Tänään on jo yhdeksäs maailmanlaajuinen STOP Painehaavoille -päivä, jota vietetään vuosittain marraskuun kolmantena torstaina. Päivän tarkoituksena on herättää laajempaa huomiota painehaavojen esiintyvyydestä ja ehkäisyn tärkeydestä sekä tukea näyttöön perustuvaa painehaavojen ehkäisyä ja hoitoa. Suomessa, kuten ympäri maailmaa, järjestetään etenkin tänään painehaava-teeman mukaisia tapahtumia sekä koulutuksia.

Itse vietän päivää EWMA 2020 virtuaalikonferenssissa ja painehaavat ovat tietysti mukana konferenssiohjelmassa. Haavanhoidon parissa työskentelevät tietävät painehaavojen ehkäisyn olevan paljon halvempaa kuin jo syntyneiden painehaavojen hoitamisen, mutta toivoisin asiasta heräävän vilkkaampaa keskustelua ja myös käytännön toimia. Median roolia tämänkaltaisen koko kansakuntaa koskettavan asian esille tuomisessa ei voi vähätellä, mutta valitettavasti tämä aihe on ollut viime vuosien aikana esillä pääasiassa vain ammattijulkaisuissa. Etenkin kaiken koronaan liittyvän uutisoinnin yhteydessä painevaurioista ja -haavoista kertominen olisi mielestäni enemmän kuin toivottavaa, sillä joku koronan vuoksi sairaalahoidossa oleva henkilö saattaa erittäin todennäköisesti saada painevaurion tai jopa painehaavan. Onneksi painehaava-tietoisuutta jaetaan muun muassa haavanhoidon asiantuntijoiden sekä haavanhoitotuotteiden parissa toimivien yritysten toimesta. Ja toivottavasti etenkin päättävät, rahakirstujen päällä istuvat, tahot ymmärtäisivät painehaavojen ehkäisyn ja hoidon tärkeyden, inhimillisestä kärsimyksestä sekä kustannusvaikutuksista puhumattakaan.

Kuinka hienoa olisikaan, jos kaikki haavanhoidon alalla toimivat toisivat esille niin painehaavojen kuin muidenkin haavojen hoitamiseen liittyviä seikkoja sekä herättäisivät laajempaa ja pidempikestoista keskustelua tästä tärkeästä aiheesta. Vai onko tämä mahdollista vain haavemaailmassa? Muutama askel oikeaan suuntaan on jo otettu ja painehaava-teemaa tuodaan ainakin tänään kansalaisten tietoisuuteen, tästä esimerkkinä Turussa Kirjastosillan teemavalaistus. Myös OneMed sekä ainakin Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) ovat mukana viettämässä STOP Painehaavoille -päivää. Hypähdän nyt täältä blogin syövereistä takaisin päivän teeman mukaisille luennoille. Paineetonta loppupäivää kaikille!

Virtuaalitapahtumista

Kerroin edellisessä blogikirjoituksessa kuinka oma työni on muuttunut ja mainitsin erilaisten etätyökalujen tulleen kiinteäksi osaksi työarkeani esimerkiksi koulutusten toteuttamisessa. Jatkan tästä aiheesta erilaisten kokemusten karttumisen myötä eli kerron esimerkiksi minkälaisia ajatuksia virtuaalitapahtumaan osallistumisesta herää.

Kuten me kaikki tiedämme monet verkostoitumis- ja koulutustilaisuudet on jouduttu tältä vuodelta perumaan tai niiden ajankohta on siirretty ensi vuodelle. Näiden perinteiseen tapaan toteutettavien livetilaisuuksien rinnalle on onneksi tullut virtuaaliset tapahtumat ja tässä syksyn aikana virtuaalisten koulutustilaisuuksien määrä on jatkanut kasvuaan. Tämä on todella tärkeää, sillä nykytilanteessakin jokaisen tulisi pystyä huolehtimaan oman osaamisensa ylläpitämisestä ja myös kehittämisestä. Jo aiemmin mainitsin tämän vuoden EWMA-konferenssin olevan virtuaalinen, mutta monia niin kotimaisia kuin kansainvälisiä koulutuksia on toteutettu ja tullaan toteuttamaan erilaisia etätapahtumatyökaluja hyödyntäen. Virtuaalitapahtumien maailmaan hypätessäni mietin miten järjestäjät pystyvät saamaan aikaan sen saman vuorovaikutuksen kuin perinteisessä tapahtumassa? Ja kuinka on varmistettu osallistujien jaksaminen esimerkiksi työpäivän kestoisessa tapahtumassa, sillä jokainen on varmasti kokenut kuinka puuduttavaa voi olla istua tietokoneruudun tai mobiililaitteen ääressä tuppisuuna useamman tunnin ajan. Tiedossa on myös ettei yhden käsiteltävän asian seuraaminen keskittyneesti ole mahdollista edes kokonaista tuntia eli onko tämä huomioitu tapahtuman toteutuksen suunnittelussa? Monia muitakin kysymyksiä on, tekniikan toimivuudesta eri aikavyöhykkeellä toteutettavaan tapahtumaan, mutta en listaa tähän niitä kaikkia.

Nopean selailun perusteella voi sanoa virtuaalitapahtumien toteutuksen vaihtelevan webinaareista verkkoluentoihin ja osa sisältää myös virtuaalinäyttelyn. Kotimaisia virtuaalitapahtumia ovat jo järjestäneet, muutamia mainitakseni, mm. FCG, Sairaanhoitajaliitto sekä Suomen Haavanhoitoyhdistys. Kävin tutustumassa Sosiaali- ja terveydenhuollon Atk-päivien virtuaalimessujen sisältöön ja täytyy myöntää näyttelyssä kiertelyn olleen miellyttävä kokemus: ei tietoakaan ruuhkasta näyttelytilassa, ei näyttelyille tyypillistä melua ympärillä eli ei tarvinnut pinnistellä kuullakseen mitä eri ständeillä kerrottiin ja liikkua sai juuri niin kuin halusi ilman väkijoukossa puikkelehtimista. Tästä kokemuksesta innostuneena toivon kaikkien tulevien virtuaalitapahtumien näyttelyiden olevan vähintään yhtä kävijäystävällisiä.

Jo useampi virtuaalitapahtuma on löytänyt tiensä kalenteriini, osa on muutaman tunnin pituisia webinaareja ja osa työpäivän kestoisia koulutustapahtumia. Tulen kirjoittamaan muutamasta haavanhoitoon liittyvästä tapahtumasta lyhyen yhteenvedon, joten kannattaa pysyä kanavalla!

Voihan SARS-CoV-2 -koronavirus ja COVID-19 😕

Otsikko saa varmasti suurimmassa osassa meistä aikaan jonkin reaktion ja tämä on tietysti täysin luonnollista. Osa meistä saattaa ärsyyntyä, jotkut voivat muuttua surullisiksi ja ehkä on myös heitä, joita tämä ei hetkauta mitenkään. Omalta osaltani voin kertoa kokevani tietynlaista "koronaähkyä", kaikkia tiedotusvälineiden julkaisemia korona-aiheisia kirjoituksia en jaksa aina edes lukea otsikkoa pidemmälle. Tämän vuoksi en tuo tähän foorumiin, ainakaan tällä hetkellä, yhtään faktatietoa kyseisestä viruksesta enkä COVID-19 -taudista.

Kevät tuntui pysäyttävän kaiken omassa työssäni, kokoontumisrajoitusten ja terveydenhuollon yksiköiden vierailukieltojen myötä haavanhoidon koulutuskokonaisuuksien toteuttaminen ei ollut mahdollista. Tämä toki oli erittäin ymmärrettävää ja mielestäni oikea toimintatapa, en siis kritisoi päättäjiä näistä rajoitustoimenpiteistä. Pienoista harmitusta kuitenkin aiheutti kauan odotettujen koulutusten, kuten Sairaanhoitajapäivien ja EWMA-konferenssin peruuntuminen. Onneksi kevään ja kesän aikana olemme saaneet hyviä uutisia myös näihin liittyen ja tiedämme suurimman osan erilaisten haavanhoitoon liittyvien koulutusten järjestäjistä pystyvän toteuttamaan koulutuksensa virtuaalisesti vielä tulevan syksyn aikana.

Työarkeeni on tullut koronan myötä uusia tuttavuuksia eli erilaisia etätyökaluja ja niiden käyttöönotto on tapahtunut ehkä suunniteltua nopeammin, mutta on hienoa huomata kuinka nämä voivat oikeasti helpottaa työskentelyä. Ja aivan huippu homma on se, että etätyökalujen välityksellä pääsen tapaamaan hoitajia sekä kollegoitani niin Suomessa kuin ulkomailla! Ja vieläpä ilman, että tarvitsee matkustaa kotoaan yhtään mihinkään. Vaikka voihan sitäkin matkustamiseksi kutsua, että siirtyy kotona keittiöstä toisessa huoneessa sijaitsevan työpisteen ääreen, eikö vain? Ja jos tuntuu, että tylsyys iskee siirtymisen yhteydessä, niin ei muuta kuin mielikuvitus valloilleen: lattia on laavaa 😄 Silti ajoittainen ja osittainen turhautuminen etätyökalujen toimimattomuudesta saa yliotteen ja sisäinen kiukkupussini nostaa päätään.

Jokainen etätöitä pitkään tehnyt on kysynyt itseltään ainakin kerran seuraavan kysymyksen: miten teen työtäni jatkossa? Varmaa on etätyökalujen jääminen osaksi omaa työarkeani ja miksi näin ei olisi. Olemme kokeneet ne hyvin toimivina esimerkiksi koulutusten toteuttamisessa ja olisihan se toisaalta ihan hullua, jos emme hyödyntäisi olemassa olevaa teknologiaa tällaisissa asioissa, kun käytämme sitä arjessamme niin monessa muussa toiminnassa. Se, koska pääsemme jatkamaan koulutuskokonaisuuksiemme toteuttamista fyysisissä tiloissa eli olemalla läsnä hoitoyksiköissä, riippuu suurelta osin tästä viruksesta ja taudista. Meille on tärkeää kaikkien terveys sekä turvallisuus ja tämä huomioiden menemme eteenpäin viikko kerrallaan.

Koen edelleen ajoittain pienoista hämmennystä ja huomaan ajatusteni välillä kulkeutuvan kysymyksiin kuten miksi juuri nyt, miten pitkään tämä on osana elämäämme ja onko tämä nyt uusi normaali? Näihin kysymyksiin saan vastauksen vielä jonakin päivänä ja siihen asti elän tätä tämänhetkistä normaalia.

Toivotan kaikille hyvää vointia! Alla olevassa maisemassa ei "koronaähky" iske päälle tai ahdistus valtaa mieltä, ehkä tämä kuva antaa voimia myös teille 😊

Hyvää alkanutta vuosikymmentä

Vuosi on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja pitänyt tämän haavahoitajan kiireisenä. Tammikuun lopussa osallistuimme Valtakunnallisten Haavapäivien näyttelyyn. Kysyimme ständillämme osallistujilta kuinka he leikkaisivat tai ovat leikanneet haavanhoidon kustannuksia. Aihe herätti vilkasta keskustelua ja saimme monia mielenkiintoisia sekä toteuttamiskelpoisia vastauksia. Useassa vastauksessa nousi esiin koulutus ja haavanhoitotuotteiden oikea käyttö. Keskusteluissa moni mainitsi koulutuksen myötä saavutettavan kustannussäästöjä pitkällä aikavälillä ja mehän tiedämme tämän olevan aivan totta. Pitkäkestoinen ja kaikille hoitoyksikön hoitotyöntekijöille yhteinen koulutus mm. edistää osaamisen vahvistamista ja yhteisen koulutuksen avulla on helpompi saada aikaan esim. pysyviä muutoksia hoitokäytännöissä. Tästä meille OneMediläisille on kertynyt kokemusta Suomessa ja Ruotsissa toteuttamiemme haavanhoidon koulutuskokonaisuuksien myötä.

Suomessa OneMed Oy:n johdolla toteutetuissa haavanhoidon koulutuskokonaisuuksissa on ollut mukana hieman alle 900 hoitotyöntekijää erilaisista perusterveydenhuollon hoitoyksiköistä mukaan lukien niin kotihoidon kuin vammaispalvelut. Ruotsissa vastaava luku on 6500. Koulutuskokonaisuuden aikana koulutetun hoitotyöntekijöiden määrän suhteen meillä on vielä kirittävää, mutta pitää huomioida Ruotsissa koulutuskokonaisuuden olleen käytössä neljä vuotta pidempään kuin Suomessa. Saavutetuissa tuloksissa olemme suurin piirtein samalla tasolla ja tämä kertoo mielestämme hyvin koulutuskokonaisuuden vaikuttavuudesta. Kaikista Suomen haavanhoito-ohjelmissa mukana olleista haavoista on ohjelman aikana parantunut 55% ja keskimääräinen paranemisaika on ollut 6 viikkoa. Suurin osa haavoista, jotka eivät ole parantuneet ohjelman aikana, ovat parantuneet ohjelman päättymistä seuranneiden muutaman kuukauden kuluessa. Ruotsissa toteutetuissa ohjelmissa n. 45% mukana olleista haavoista on parantunut ohjelman aikana ja haavojen paranemisaika on ollut n. 14 viikkoa. Kokonaissäästöjä on Suomessa toteutetuissa ohjelmissa saavutettu vuositasolla keskimäärin 81% ja haavanhoitotuotteiden osalta keskimääräiset vuositason kustannussäästöt ovat olleet 80%. Suomen haavanhoito-ohjelmien aikana on pystytty vapauttamaan työaikaa haavanhoidosta muuhun toimintaan jopa 49 tuntia viikossa.

Organisaatiot, joissa haavanhoidon koulutuskokonaisuus on toteutettu, ovat olleet tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin sekä organisaatioiden yksilöllisistä tarpeista lähtevään koulutukseen. Kaikille koulutuskokonaisuuteen osallistuville hoitoyksiköille yhteinen koulutus on ollut hoitotyöntekijöiden antaman palautteen mukaan tärkeää ja tukenut yhdessä sovittujen hoitokäytäntöjen käyttöönottoa tai niiden vahvistamista. Monessa kommentissa on lisäksi noussut esiin haavapotilaiden/-asiakkaiden elämänlaatu ja heidän saamansa hyödyt. Esimerkiksi mahdollinen haavaeritteen haju saattaa johtaa henkilön eristäytymiseen, mutta oikeilla haavahoitotuotevalinnoilla hajua voidaan vähentää tai poistaa kokonaan ja henkilön sosiaaliset suhteet eivät jää taka-alalle. Toinen asia, joka mainitaan monesti on hoitotuotteiden kustannukset ja niihin vaikuttaminen. Etenkin ne hoitotyöntekijät, joiden asiakkaat/potilaat joutuvat ostamaan tuotteet itse, huomaavat usein tässä tapahtuvan muutoksen. Koulutuskokonaisuuden aikana pyritään jättämään pois "haavasidoshampurilaisten" käyttö aina kun se on mahdollista ja opettelemaan less is more -tyylinen ajattelumalli eli käytetään vain tarpeellinen määrä erityyppisiä haavasidoksia haavan ominaisuudet huomioiden ja yritetään valita etenkin runsaasti erittäville haavoille haavaeritettä mahdollisimman tehokkaasti hallitsevia sidoksia. Hoitotyöntekijöiden kanssa käydyissä keskusteluissa tämä oppi on kiteytetty hienosti: aikaisemmin käytimme yhden haavan hoidossa jopa neljää eri haavasidosta eikä haavan paraneminen edennyt ja nyt olemme käyttäneet yhtä tai kahta eri haavasidosta haavan paranemisen edetessä ongelmitta eivätkä hoitotuotekustannuksetkaan ole karanneet pilviin. Tämänkaltaisen palautteen saaminen vahvistaa näkemystämme pitkäkestoisen haavanhoitokoulutuksen hyödyistä ja jatkamme ahertamista, jotta muun muassa koulutuksista ja hoitotarvikebudjeteista vastaavat tahot saisivat kuulla ja nähdä tämän ilosanoman.