Otsikko saa varmasti suurimmassa osassa meistä aikaan
jonkin reaktion ja tämä on tietysti täysin luonnollista. Osa meistä saattaa
ärsyyntyä, jotkut voivat muuttua surullisiksi ja ehkä on myös heitä, joita tämä
ei hetkauta mitenkään. Omalta osaltani voin kertoa kokevani tietynlaista
"koronaähkyä", kaikkia tiedotusvälineiden julkaisemia korona-aiheisia
kirjoituksia en jaksa aina edes lukea otsikkoa pidemmälle. Tämän vuoksi en tuo
tähän foorumiin, ainakaan tällä hetkellä, yhtään faktatietoa kyseisestä
viruksesta enkä COVID-19 -taudista.
Kevät tuntui pysäyttävän kaiken omassa työssäni, kokoontumisrajoitusten ja terveydenhuollon yksiköiden vierailukieltojen myötä haavanhoidon koulutuskokonaisuuksien toteuttaminen ei ollut mahdollista. Tämä toki oli erittäin ymmärrettävää ja mielestäni oikea toimintatapa, en siis kritisoi päättäjiä näistä rajoitustoimenpiteistä. Pienoista harmitusta kuitenkin aiheutti kauan odotettujen koulutusten, kuten Sairaanhoitajapäivien ja EWMA-konferenssin peruuntuminen. Onneksi kevään ja kesän aikana olemme saaneet hyviä uutisia myös näihin liittyen ja tiedämme suurimman osan erilaisten haavanhoitoon liittyvien koulutusten järjestäjistä pystyvän toteuttamaan koulutuksensa virtuaalisesti vielä tulevan syksyn aikana.
Työarkeeni on tullut koronan myötä uusia tuttavuuksia eli erilaisia etätyökaluja ja niiden käyttöönotto on tapahtunut ehkä suunniteltua nopeammin, mutta on hienoa huomata kuinka nämä voivat oikeasti helpottaa työskentelyä. Ja aivan huippu homma on se, että etätyökalujen välityksellä pääsen tapaamaan hoitajia sekä kollegoitani niin Suomessa kuin ulkomailla! Ja vieläpä ilman, että tarvitsee matkustaa kotoaan yhtään mihinkään. Vaikka voihan sitäkin matkustamiseksi kutsua, että siirtyy kotona keittiöstä toisessa huoneessa sijaitsevan työpisteen ääreen, eikö vain? Ja jos tuntuu, että tylsyys iskee siirtymisen yhteydessä, niin ei muuta kuin mielikuvitus valloilleen: lattia on laavaa 😄 Silti ajoittainen ja osittainen turhautuminen etätyökalujen toimimattomuudesta saa yliotteen ja sisäinen kiukkupussini nostaa päätään.
Jokainen etätöitä pitkään tehnyt on kysynyt itseltään ainakin kerran seuraavan kysymyksen: miten teen työtäni jatkossa? Varmaa on etätyökalujen jääminen osaksi omaa työarkeani ja miksi näin ei olisi. Olemme kokeneet ne hyvin toimivina esimerkiksi koulutusten toteuttamisessa ja olisihan se toisaalta ihan hullua, jos emme hyödyntäisi olemassa olevaa teknologiaa tällaisissa asioissa, kun käytämme sitä arjessamme niin monessa muussa toiminnassa. Se, koska pääsemme jatkamaan koulutuskokonaisuuksiemme toteuttamista fyysisissä tiloissa eli olemalla läsnä hoitoyksiköissä, riippuu suurelta osin tästä viruksesta ja taudista. Meille on tärkeää kaikkien terveys sekä turvallisuus ja tämä huomioiden menemme eteenpäin viikko kerrallaan.
Koen edelleen ajoittain pienoista hämmennystä ja huomaan ajatusteni välillä kulkeutuvan kysymyksiin kuten miksi juuri nyt, miten pitkään tämä on osana elämäämme ja onko tämä nyt uusi normaali? Näihin kysymyksiin saan vastauksen vielä jonakin päivänä ja siihen asti elän tätä tämänhetkistä normaalia.
Toivotan kaikille hyvää vointia! Alla olevassa maisemassa ei "koronaähky" iske päälle tai ahdistus valtaa mieltä, ehkä tämä kuva antaa voimia myös teille 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti