25.4.2019

Ajatuksia

Haavanhoidon saralla työskennellessä näkee ja kokee kaikkea "maan ja taivaan väliltä". Jotkut asiat saavat pohtimaan Suomessa asuvien eriarvoisuutta ja toiset taas laittavat miettimään kuinka hyvin asiat voisivat olla. Olen onnellisessa asemassa päästessäni työssäni tutustumaan erilaisiin organisaatioihin sekä niiden toimintatapoihin. Omat näkökantani kehittyvät näiden kohtaamisten myötä ja toivon voivani oikeasti vaikuttaa organisaatioiden tulevaisuuteen sekä kehittämishalukkuuteen. Haavanhoito-ohjelmien avulla pystymme todentamaan organisaatioille pitkäkestoisen koulutuksen hyötyjä ja auttamaan organisaatioita joidenkin asioiden kehittämisessä. Ne seikat, jotka koen tulevan selvästi esille työssäni ovat organisaatioiden monimuotoisuuden mukanaan tuomat haasteet osaamisen näkökulmasta ja oman työn kehittäminen. Työntekijöiden osaamisesta tulee pitää hyvää huolta ja antaa työntekijöille mahdollisuus vaikuttaa työnsä kehittämiseen. Itse saan toimia juuri näin ja olen siitä erittäin kiitollinen. Intoa kehittämistä kohtaan ei tulisi latistaa vaan päinvastoin kannustaa jokaista tuomaan ideansa julki. Kaikki ideat eivät välttämättä sovellu heti käytäntöön, mutta pienen hienosäädön jälkeen ovat todennäköisesti toteuttamiskelpoisia. Ideariihet siis käyntiin 😊 Ideointia voi vauhdittaa vaikka Göteborgissa 5.-7.6. pidettävässä EWMA 2019 -konferenssissa, jossa OneMed on yksi symposiumin järjestävistä yrityksistä.