Erilaiset talouden vakauttamistoimenpiteet ja säästötavoitteet koskettavat tällä hetkellä montaa kuntaa sekä kaupunkia ja ovat osa hoitotyöntekijöidenkin arkea. Osassa organisaatioista taloudellinen tilanne sanelee muun muassa sen voiko sijaisia palkata, saavatko työntekijät osallistua koulutuksiin sekä mitä hoitotarvikkeita ja kuinka paljon potilaat saavat hoitotarvikejakelun kautta. Säästöjä pyritään kokoamaan kaikkialta ja myös haavapotilaat voivat kohdata tämän, jos säästötoimenpiteet kohdentuvat haavanhoitotuotteisiin. Ja vaikka tiedossa on etteivät haavanhoitotuotteet muodosta haavahoidon suurinta kuluerää, niin silti tuotevalintoja tehdään monessa paikassa hinnan perusteella. Tällainen toiminta saattaa johtaa haavojen paranemisen viivästymiseen ja lopulta jopa kalliimpaan haavahoitoon, jos haavanhoitotuotevalikoimasta tehdään säästöjen tavoittelun toivossa liian suppea. Haasteena kyseisenlaisen toiminnan muuttamiselle on monesti mainittu se, kuinka saada rahavaroista päättävät kuulemaan, näkemään ja sisäistämään tämä?
Taloudellinen tilanne vaikuttaa haavapotilaiden elämään myös silloin, jos potilaat joutuvat kustantamaan hoitotuotteet itse. Heikko taloudellinen tilanne heijastuu lisäksi potilaan hoitoon sitoutumiseen: kun ei ole rahaa ostaa haavahoitoon suositeltuja tai määrättyjä hoitotuotteita, niin tuotteet jäävät ostamatta ja haavat hoitamatta. Olen törmännyt usein siihen, että eri puolilla Suomea työskentelevät hoitotyöntekijät painivat saman ongelman kanssa: mistä saada itse haavanhoitotuotteensa maksaville potilaille hoitotuotteet mahdollisimman edullisesti, jotta potilas sitoutuisi hoitoonsa, potilaan talous ei kaatuisi eikä potilaan tarvitsisi jättää jotakin muuta elintärkeää tai haavan paranemisen kannalta merkittävää asiaa, kuten lääkkeitä tai ruokaa, hankkimatta?
Teen töitä eri organisaatioiden kanssa ja sen myötä kohtaan useita työntekijöitä ja erilaisia toimintakulttuureita. Tämä monimuotoisuus on mielenkiintoista ja antoisaa, mutta saa myös riittämättömyyden tunteen pintaan, sillä huomaan valitettavan usein organisaatioiden työstävän samoja asioita esimerkiksi talouden ja säästöjen suhteen. Tämä saa pohtimaan kuinka eri organisaatioiden hyviä käytäntöjä ja toimivia työtapoja voisi jakaa vielä tehokkaammin ympäri Suomea? Organisaatiorajat ylittävät asiantuntijoiden verkostot sekä moniammatillinen yhteistyö ja niiden myötä hyvien käytäntöjen jakaminen mahdollistavat osaltaan tämän, mutta onko se taloudellisesti esimerkiksi haavahoidon kohdalla riittävää?
