22.12.2020

Joulu ja vuodenvaihde ovat jo nurkan takana

Kuluneen vuoden aikana olen oppinut paljon uusia asioita muun muassa erilaisista etätyössä hyödynnettävistä sovelluksista. Itsetutkiskeluakin olen tehnyt ja todennut paineensietokyvyn vahvistuneen entisestään. Olen myös huomannut todellakin kaipaavani aikaa ennen koronaa. Tätä vuotta kuvaavia sanoja on varmasti yhtä monta kuin päiviä vuodessa. Etätyö, turvavälit, käsihygienia, maskisuositus, rajoitukset sekä se iso paha susi eli korona ovat tulleet erittäin tutuiksi kaikille ja kuuluvat ainakin itselläni arjessa käytettävään sanavarastoon. Uutisissa vilisee, ellei nyt päivittäin niin viikoittain, pelottavankin kuuloisia lausahduksia yrittäjien ahdingosta, yt-neuvotteluista ja konkursseista. Unohtamatta niitä todella ikäviä asioita, jotka ovat läsnä monen arkielämässä: työttömyys sekä vähävaraisuus. Joku voi miettiä miksi nostan tällaiset asiat esille ja vastaus on yksinkertainen: huoli. Niin lähimmäisistä kuin ystävistä ja naapureista. Entiset kollegat sekä muut terveydenhuollon parissa työskentelevät ovat usein olleet ajatuksissani ja olen toivonut heidän pysyvän terveenä, jotta he voivat hoitaa meidän muiden läheisiä. Jaksamista kaikille terveydenhuollon ammattilaisille ja nöyrin kiitos tekemästänne työstä. Toivon ensi vuoden tuovan mukanaan helpotusta korona-kurimukseen, mutta myös iloa ja onnea meille jokaiselle. Näiden ajatusten myötä siirrän katseen jo pikkuhiljaa tulevaan vuoteen.

Hyvää joulua ja parempaa vuotta 2021!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti